Paljonko perheemme tuottaa muovijätettä kuukaudessa? Tammikuu.

Tammikuun ajan olen kerännyt talteen kaikki perheemme tuottaman muoviroskan. Haluamme vähentää kokonaisuudessaan roskan määrää, oli se sitten kierrätettävissä olevaa materiaalia tai ei. Ihan mielenkiinnosta halusin nähdä mistä meidän roskamme, tässä tapauksessa muoviroskamme, koostuu. Kun tiedät mitä tuotat, on sen vähentäminen helpompaa. Aloituskuvassa näkyykin kaikki muovijäte, mitä nelihenkinen perheemme on tuottanut tammikuun aikana. Huh huh, sanon minä. Kokeilun aikana elimme ihan normaalisti, käyttäen kestokasseja ja -hedelmäpusseja, vältellen yleisesti esim. muovipakkauksissa olevia hedelmiä, eli sellaista peruselämää. Tarkoitus ei ollutkaan välttää kaikkea pakattua, vaan halusin nähdä konkreettisesti mitä pakkauksia meillä kertyy silloin kun asiaan ei kiinnitä huomiota. Helmikuussa olisikin tarkoitus ottaa tiukka linja ja välttää viimeiseen asti pakattuja tuotteita.

Mitä meillä sitten muoviroskat pitivät sisällään? Ruokapakkausten lisäksi meillä kertyi muovia wc:n remontoimisesta sekä asunnon listojen uusimisesta. Osa remonttiin tarvittavista tuotteista saatiin hankittua ilman pakkausta, mutta jalkalistat olivat pakattuna muoviin.. Remonttiroskaa kertyi noin puoli pussia.

Ruokapakkauksista eniten miellä oli Keiju-levite rasioita ja kasvisleikkele paketteja. Roskien keräämisen aloitin jo joulukuun puolella, joten mukana on myös uuden vuoden ruokien pakkauksia; kermaviilipurkki, tortillalettupaketti ja viinirypälelaatikko. Take away pakkauksia meille kertyi yhteensä neljä, niistä kaksi tuli muiden tuomana ja kaksi on itse hankittua. Saimme ensimmäisen kerran lapsemme, 6- ja 3-vuotiaat, yhtä aikaa isovanhemmille yökylään, joten heittäydyimme puolison kanssa hulluiksi ja haimme take away-sushit.. Yleensä vältämme kaikkea take awayta juurikin pakkausjätteen (ja korkeiden hintojen) vuoksi. Toki on mahdollista joistain paikoista ostaa omaan rasiaan, mutta useimmiten itsellä tilanteet ovat hetken mielitekoja, eikä omaa pakkausta ole mukana. Helpoimmalla siis pääsee, ettei osta ollenkaan.


Muovi on jälleen puhuttanut mediassa, sekä kierrätyksen ja merien roskaantumisen takia. Tilannehan on  sinänsä ongelmallinen, että joissain tapauksissa muovipakkaus on hyväksi. Jos se esimerkiksi vähentää ruokahävikkiä, on muovi ansainnut paikkansa. Mutta, mutta.. Tässä kohtaa voisi sitten miettiä, tuotetaanko ruokaa liikaa tai liian isoissa erissä, jos vaarana on pilaantuminen? Tämä pohdinta meneekin sitten jo sen veran syvemmälle, että jätän aiheen nyt tässä kirjoituksessa.

Toki myös irtona myytävät tuotteet, esimerkiksi pähkinät, tulevat kauppoihin pakkauksissa, joista ne sitten puretaan. Joten ei niidenkään ostaminen täysin zero waste ole. Loppupeleissä mikään ei ole, mutta se ei ole syy jättää tekemättä sen minkä voi. Tässä tapauksessa me haluamme tuottaa mahdollisimman vähän muoviroskaa. Meillä on muovinkierrätys taloyhtiössämme, mutta se on vain laastari ei ratkaisu. Myös kierrätys kuluttaa paljon energiaa, jonka voi säästää olemalla tuottamatta muoviroskaa.


Yläpuolella olevassa kuvassa näkyy tammikuun muoviroskien määrä pusseihin pakattuna (litran maitopurkki antamassa suuntaa pussien koosta). Ajatuksen tasolla kaksi pussia ei tunnu paljolta, mutta onhan se. Mielenkiinnolla vertaan sitten miten helmikuussa onnistuttiin, vai onnistuttiinko.. Toistaiseksi ainakin kasvisleikkeet ovat jääneet kauppaan. Keiju-levitettä käytämme leivän lisäksi kaikkeen ruuanlaittoon, joten sen kulutusta ei olla paljoakaan onnistuttu vähentämään ja jonkin verran on remontin takia tullut pakkausjätettä. Ennen kauppaan lähtöä koitamme tehdä joustavat ruokasuunnitelmat. Esimerkiksi porkkanoita ostetaan, jos ne on pakkaamattomia.

Onko teistä lukijoista joku tehnyt samaa kokeilua? Yllättikö tuottamasi roskan määrä vai oletko onnistunut vähentämään minimiin? Jätä kommenttia! Käy myös lukemassa Eevan perheen samasta kokeilusta.

Kommentit

  1. Kyllä on mielenkiintoista seurata, mitä nyt helmikuussa tapahtuu.Mulla tauti jatkuu,ja Irlantilainen on tykittänyt kanaruokia lapsille, kun olen ollut puolikoomainen... No pääasia, että ovat kunnon ruokaa saaneet, mutta ei helmikuun näin pitänyt alkaa :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vegaaniset muffinssit sekä laulupussin askartelua

Viro // Seikkailu Tallinnassa

Minne kaipaan takaisin?